Osakas on asentanut yhtiön luvalla ja valvomana parvekkeen julkisivuseinään ilmalämpöpumpun. Asennuksen läpivientejä ei ole tehty asianmukaisesti ja asennus aiheuttaa vaurioita seinärakenteille sekä huoneiston seinäpinnoille. Osakkaan mielestä korjaaminen kuuluu yhtiölle, koska yhtiö on antanut luvan työlle ja valvonut sen.
Koska ilmalämpöpumppu on osakasmuutos, osakas vastaa sen kunnossapidosta. Merkitystä ei ole sillä, että asennus on tehty yhtiön luvalla ja yhtiö on valvonut työn. Nämä toimet eivät siirrä kunnossapitovastuuta yhtiölle. Sen sijaan seinärakenteen ja seinäpintojen kunnossapidosta vastaa taloyhtiö. Yhtiön vastuu huoneiston seinäpinnoista rajoittuu perustasoon.
Jos yhtiön vastuulla olevat rakenteet vaurioituvat osakkaan tekemän tai teettämän asennuksen vuoksi, yhtiö voi vaatia vahingonkorvausta vahingon aiheuttajalta. Vahingonkorvausvastuussa on virheellisesti toiminut taho.
Jos osakas on tehnyt työn epäammattimaisesti tai teettänyt sen muilla kuin ammattilaisilla, hän on siitä vahingonkorvausvastuussa. Vahingonkorvausvastuu ei siirry asuntokaupan yhteydessä uudelle osakkaalle. Yhtiö voi tällöinkin vaatia vahingonkorvausta ilmalämpöpumpun asennuttaneelta osakkaalta. Jos osakas on teettänyt asennustyön ammattilaisella, vapautuu hän todennäköisimmin vahingonkorvausvastuusta. Korvausta voidaan silloin vaatia virheen tehneeltä asennusyritykseltä.
Vahingonkorvausvastuu vanhenee kymmenen vuoden kuluessa muutostyön tekemisestä.
Vakuutus: Vakuutukset eivät pääsääntöisesti korvaa kondenssivedestä tai asennusvirheistä aiheutuneita vahinkoja.