YHTIÖ
Puutteellisen ääneneristyksen korjaaminen kuuluu yhtiön vastuulle. Ääneneristyksen tulee täyttää rakennuksen rakentamisajankohdan viranomaismääräykset. Viranomaismääräysten soveltamisen kannalta ratkaiseva on rakennusluvan myöntämishetki. Jos rakennusluvassa asetetut vaatimukset täyttyvät mutta asukas kärsii silti melusta tai muusta vastaavasta, voidaan johtoa hakea sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysasetuksesta, jossa määritellään mm. asuinhuoneiston eri huonetilojen raja-arvot melun osalta. Myös kunnalliset terveystarkastajat voivat arvioida, aiheutuuko huoneistoon kuuluvista äänistä (melusta) terveyshaittaa. Jos mainitun asumisterveysasetuksen normit eivät täyty tai viranomainen arvioi olosuhteista aiheutuvan terveyshaittaa, on yhtiöllä velvollisuus parantaa ääneneristystä tai muutoin poistaa mainittu vika tai puute.
Yhtiön vastuu rajoittuu ns. perustasoon, jolla tarkoitetaan alkuperäistä tasoa tai yhtiön myöhemmin peruskorjauksessa tai yksittäisessä korjauksessa valitsemaa ja kustantamaa tasoa.
Jos kyse on osakkaan muutostyöstä ja sen edellyttämästä ääneneristystarpeesta, rajoittuu yhtiön vastuu perustasoon ja huoneiston kulloinenkin osakas vastaa muutostöiden aiheuttamasta ääneneristystarpeesta.
Jos kyseessä on huoneiston käyttötarkoituksen muutos, rajoittuu yhtiön vastuu yhtiöjärjestyksestä ilmenevään käyttötarkoitukseen. Yhtiöjärjestyksestä poikkeavan käyttötarkoituksen vaatimista kunnossapitotarpeista vastaa huoneiston kulloinenkin osakas.